Pages

Friday, April 26, 2013

Kohti Englannin kanaalia


Keskiviikko 24.04.2013 Pohjanmeri (50°15,07P 00°24,09I)

Cherbourgista lähdön jälkeen etenimme hyvässä myötävirrassa, vaikka tuuli ei ollut erityisen suotuisa. Veneen molemmin puolin näimme parin tunnin ajan erilaisia vesipyörteitä ja merkillisiä pinnanmuotoja. Tuulen temppuillessa ajoimme pätkän koneella, mutta rullasimme yöllä taas purjeet esiin. Vain hetken aikaa ehdimme purjehtia, kun tuuli jälleen tyyntyi ja siirryimme takaisin koneen kyyditettäväksi. 
Kohti Englannin kanaalia
Pete googlettaa ABBA:n Dancing Queen kappaleen sanoja  
Vahtivuorot pyörivät jälleen ja Tutkasta sekä AIS:ista näimme, että olimme pitkän aikaa liikkeellä aika yksin. Aamuyöstä tuuli kääntyi niin, että vahtipäälliköt päättivät nostaa genaakkerin. Samalla sumu tiivistyi ympärillämme ja näkyvyys putosi rajusti alle 50m:iin. Tässä vaiheessa emme olleet enää reitillä yksin vaan aluksia oli nyt joka puolella; tankkereita, rahtialuksia, kalastusaluksia ja matkustaja-aluksia. Sivumyötäisessä teimme väistöliikkeitä tarpeen mukaan ja huomasimme, että muutamat isommat tankkerit ja rahtialukset tekivät samoin nähdessään meidät omalla tutkallaan/AIS:llaan.

Genaakkeri ylös aamusumussa 
Scipper ylös aamusumussa
Matka taittuu

Kuumaa keittoa
Vem i helvete kastar sten på min flaska brännvin?
Aaamun sarastaessa sumu hieman hälveni, mutta näkyvyys oli edelleen heikko ja purjehdus jatkui tutkan ja AIS:n suurella avulla.

No comments:

Post a Comment