Pages

Wednesday, May 29, 2013

Tuesday, May 28, 2013

Kotisatamaan


Sunnuntai 26.05.2013 Helsinki (60°10,20´P 24°57,76’I)

Sunnuntaina viimeinen lyhyt 3,2nm siirto kotisatamaan HRV:n laituriin Jollakseen. Mukana Saku ja Pete (herroilla ylittyi tällä lisäsiivulla 1000nm rajapyykki s/y ultra maren mukana). Kiitos avusta.
s/y ultra mare kotisataman laiturissa 

HYVÄÄ KESÄÄ!


Hangosta Helsinkiin


Lauantai 25.05.2013 Hanko (59°82,0´P 22°96,5’I)

Siirron seuraava legi kohti Helsinkiä starttasi Hangosta lauantaina klo 21:00. Mukana Fränä ja Stefan sekä nuorisoryhmä Arvi ja Urho. Lisäksi mukana oli laivakoira Tyyne. Keli hieno ja koillistuuli 7-8m/s, joten päätimme kryssiä yön läpi. Aikaisin sunnuntaiamuna kone käyntiin, ja nokka hetkeksi suoraan vastatuuleen mäkiluodon ohi Porkkalaan. 
Porkkalan majakka
Lyhyt stoppi Porkkalassa (koiran ulkoilutus tukevalla maalla & nopea aamiainen), ja puolen tunnin jälkeen taas matkaan. Helsingin edustalla tuuli nousi yli 12m/s. Lauttasaaren kohdalla otettiin kokonaan purjeet alas, ja suunattiin konella HSS:lle.
Väsynyttä miehistöä


Laituripaikka ei ihan vastannut odotuksia, joten irroitimme köydet, ja jatkoimme Katajanokan vierasvenesatamaan väliaikaisparkkiin ja saunomaan. 

Tiukka veto yön yli. Iso kiitos miehistölle!

Wednesday, May 22, 2013

Kryssien sisään Hankoon ja kotiin


Keskiviikko 22.05.2013 Suomenlahti ja Hanko (59°82,0´P 22°96,5’I)

Edellisenä iltana Hiidenmaan kohdalla saimme päivtetyt säätiedot. Itä-koillista tuulta 10-12 m/s puuskissa max. 16 m/s. Oli ilmeistä, että kryssiminen Helsinkiin ei halutulla aikataululla oikein sujuvasti lunnistuisi. 

Eri vaihtoehtoja punnittuamme päädyimme siihen, että ajamme aamuksi Hankoon. Aamuyöstä kevyenä puhaltanut tuuli alkoi nousta ja yöllä saimme nauttia hyvästä kyydistä. 
Petteri ja Jarmo hohtavat pimeässä

Yhden aikaan oli pimeää
Aamun sarastaessa kolmen maissa Silja lipui edestämme
Parilla pitkällä kryssillä pääsimme aamusta Russarön vierestä sisään Hankoon, ja yhtämittainen veto Bornholmista Hankoo sai hyvän päätöksen. 

Jarmo viimeisen osuuden puikoissa
Stefan ja Fränä alkavat valmistautua satamaan tuloon
Russarön ohi suoraan Hankoon
Väsynyt miehistö siirtyi suihkun kauttaa aamiaiselle. 
s/y ultra mare Hangon laiturissa

Sitten tavarat kasaan ja Penan kyydissä kotiin (kiitos kyydityksestä).

Kapteeni kiittää ja kumartaa syvään. Fränä, Jarmo ja Stefan. Loistava miehistö! Loistava reissu!

Vielä jäljellä viimeinen etappi Hangosta Helsinkiin pienen levon jälkeen. Sen jälkeen matkablogi hiljenee (mutta lisää vielä kuvia ja videota sivuille), ja toivottaa hyvää tulevaa kesää.




Tuesday, May 21, 2013

Kohti Suomen aluevesiä


Tiistai 21.05.2013 Gotlannin koillispuoli (57°00,118´P 18°38,595’I)

Matka jatkui kevyessä tuulessa Gotlannin ohi. Aamupäivällä muutama lintu nousi alukseen huilaamaan.
Lepinkäinen laskeutui spray hoodin päälle
Jalan takana tuulensuojassa
Fränä tarjoilee lepinkäiselle leipää
Lepinkäinen härppäsi vettä, söi kärpäsen ja häipyi omille teilleen

Iltapäivällä tutkittiin Hiidenmaan edustalla säätietoja ja tutkailtiin reittivaihtoehtoja Suomen puolelle.
Miehistö takatuhdolla
Tähystys päällä
Sitten alettiin valmistautumaan illan kryssiosuuteen...
Jarmo ja Fränä valmiina
Stefania naurataa
Fränä imee energiaa Harkenista














Monday, May 20, 2013

Gotlannin ohi kotiin päin


Maanantai 20.05.2013 Gotland (57°00,118´P 18°38,595’I)

Hieno aamu ja great sailing! 


Puolen päivän jälkeen lähestyimme Gotlannin eteläkärkeä ja Hoburgin Ukko sai taas todistaa pienimuotoisen kasteen. Huh hah hei ja rommia pullo...
Jarmo styyraa auringonpaisteessa
Stefan ja Fränä nauttivat maisemista
Damn passport 
Savusumu iltasella

Välistoppi Nexössä Bornholmissa


Sunnuntai 19.05.2013 Nexö (53°03,778´P 15°08,115’I)

Umpisumussa aikamme koneella ajeltuamme, poikkesimme takkaamaan Bornholmiin Nexön vierasvenesatamaan. Samalla käytiin kaupassa täydentämässä varastoja. 
Fränä ja Stefan takatuhdolla sumussa.
Uudenkarhea tankauspiste

Harmittavasti museot olivat kiinni sunnuntaisin
Tankkauksen jälkeen tuhdit aamiasleivät suuhun ja taas liikeelle, nyt sivumyötäseen genaakkerilla. 
Genaakkeri ylhäällä



Fränä ja Stefan takatuhdolla pimeydessä
Yöllä tuuli yltyi, kääntyili, tyyntyi ja yltyi taas. hyvän matkaa aamuyöstä matka taittyi yli 7kn vauhtia 8-12 m/s tuulessa.

Saturday, May 18, 2013

Välistoppi Gedserissä ja kohti Bornholmia


Lauantai 18.05.2013 Gedser (54°34,040´P 11°55,764’I)

Purjeet nostettiin aamusta, kun reittimme kulki kaakkoon Fehmarnin ohi ja pääsimme purjehtimaan kohtalaisessa kelissä. Hetken päästä taas tuuli suoreaan päin nenää, matka ei taitu, purjeet alas ja mylly käyntiin. 
Hyvin kulkee ja matka etenee purjeilla aamuauringossa
Nyt vastatuuli ja koneella ajo alkaa jo harmittaa 
Fränä ottaa lunkisti
Stefan styyraa
Välipalaomenoiden jälkeen oli itapäivän Jägermaistereiden vuoro
Tankkaamassa Gedserissä


Pikapysähdys Gedserin satamassa Tanskan rannikolla, jossa Dieseltankki saatiin täyteen. Nyt purjeet ylös ja suunta kohti Bornholmia. Keli suosi, ja muutama tunti päästiin kryssimaan ihan hyvää vauhtia.
Jarmo laidalla
Finnlines kulkee keulan edestä Tanskan edustalla  
Tulossa tuulipuiston kohdalle
Fränän vapaavuoro alkamassa
Stefanilla ja Jarmolla alkaa neljän tunnin vahtivuoro
Tuuli tyyntyi iltapäivällä klo 17 jälkeen 2-3 m/s lukemiin, ja taas kone käyntiin...